Netissä lautaaminen suomessa ja vielä mitenkä Hannun jatkot onkaan.



Suomalainen netti lautapelaaminen on vielä ( 2020 / 09 ) varsin alkeellista ja pienimuotoista, minä Hannu Pelisärö, olen käytännössä ainoa joka tarjoaa, kahden pelaajan lautapelejä jokaiselle yli 10 vuotiselle, joka on suomen valtion alueella ja suomen lakien piirissä.

Varmaankin opiskelijoilla ja peliohjelmoijilla on omia yksityisiä harraste lauta sivuja, ainakin muutamia suomessa, mutta, julkiset jokaiselle avoimet ja ympäri vuoden avoimet lautapelisivut puuttuvat, siis ihan täysin, toivon, että, eri lehdistön edustajat ja eri sivustojen ylläpitäjät voisivat lähteä tukemaan meitä harvoja lauta harrastajia, jotka jaksavat ja osaavat ylläpitää sivustojaansa netissä jokaiselle pelattavaksi, näin sitten suomeen voisi kehittyä laaja kotimaisia lautapelejä pelaava pelaajakunta ja näin sitten toki myös erillaisia lautapelisuunnittelijoita voisi mukavasti ilmaantua lisää alalle, tekemään meille lautapelejä lisää.



Minä Hannu itse, aion rakentaa sotaisa aihe lautapelejä, nyt seuraavat lähi vuodet, aion 0-3+ lautapeliä, joka tuleva vuosi esittää netti sivustoilleni, minähän tällä hetkellä siis, olen helsingin ja suomen ykkönen, netti lautapeleissä, joissa voi olla yksi tai kaksi lautapelaajaa vastakkain.

Minä pyrin mahdollisimman, toivon laadukkaat ja erinomaiset sivustot rakentamaan helsinkiläisille ja myös toki muulle suomelle, aion myös hieman etsiä pelaajia ulkomailta BGG sivuston kautta.


Ensimmäisenä minulla on kytkettynä pelaamiseen, näitä minun klassikko lautapelejäni, jotka ovat shakki, tammi, reversi, mylly ja jätkänshakki, ja miltein jokainen klassikko lautapelini, on sitten monin eri versioin pelaajien valittavana, minä pyrin myös mahdollisimman nopeasti käynnistämään hannunsankarit.com ja lautapelikenraalit.com sivustot yleisölle lautapeleineensä, minä lähden nyt tänään toteuttamaan sitä elämää, minkä minä valikoin 1987 itselleni, kun C64 ja Amiga ja MSX tietokoneitten kanssa säätelin, mitään tämän kaltaisia lautapelejä, mitä minä aion rakentaa, ei suomi nettiin ole aiemmin esitelty, ja minä olen omalta osaltani ylpeä, että, voin olla yksi niistä harvoista henkilöistä, jotka suomessa tämänkaltaiset sivusto ylläpidot ja lautapelisuunnittelut aloittavat ja toteuttavat yleisölleensä.


Minä nyt lähimmät kuukaudet ja lähimmät vuodet, keskityn näihin minun 1980 luvun lopun lautapeleihin, joita jäi rakentamatta, silloin aikaan, minä "heidän kunniansa päivät" lautapeliä, aion monen eri version voimin, rakentaa suomi nettiin, kaikkien digilautapeli ystävien ja fanien testattavaksi ja pelattavaksi.


Minä toivon paljon käyttäjiä ja testaajia peleilleni, vielä tänään ei linja pelaaminen ole kunnolla alkana, minun sivustoillani, eikä siis kyllä ole muuallakaan suomessa lautapelisivuja, mutta, toivon että lähi kuukaudet, kun HKP lautapelikin valmistuu, eri versioin, niin, muuttavat tilannetta ja pelaajia alkaa ilmaantumaan, joko testaamaan tai sitten hienosti ihan pelaamaan vakavamminkin .

Eli jokaisella ihan hirmu hirmu paljon tervetuloja pelaamaan ja testaamaan kavereitten kanssa, minun vielä rakentuvia netti sivustojani ja netti lautapelejäni.



Kiitos,

"Hobby Boardgame Indie", Hannu Pelisärö.